
Tietoa meistä
Kennelnimen takana
Olen Satu Perälä, koiraharrastaja Hämeenkyröstä. Koirat ovat olleet mukana elämässäni jo lapsuudestani alkaen. Nykyisin kotona asuu neljä mitteliä ja yksi keeshond, joiden kanssa vapaa-aika pitkälti kuluu. Koirien lisäksi lemmikkinä ja pihanhoitotyössä asustelee muutama lammas. Työkseni olen klinikkaeläinhoitaja, joten voisi sanoa että arki yleensäkin on melkoisen eläintäyteistä.
Kotona meillä oli lapsuudessani kaksi pitkäkarvaista collieta, joiden siirryttyä ajasta ikuisuuteen oli uuden rodun mietinnän aika. Tällöin, vuonna 2000, perheeseen tuli ensimmäinen mittelspitz Thomdy Dom's Jekku-Jeppe. Jepen kanssa tuli tutustuttua pääosin näyttelyihin, mutta myös muunmuassa agilityyn Jepen vanhoilla päivillä. Samanaikaisesti mittelit vakiinnuttivat paikkansa perheessämme, ja Jepen jälkeen ei mennytkään kauaa kun lauma kasvoi. Sen jälkeen myös kasvatus tuli osaksi arkea äitini kautta (kennel Krispesan), ja itse aloin harrastamaan myös tokoa silloisen koirani Iinan (Mahti Vahdin Isabella), sekä agilitya Jasun (Mintgarden's Yakata) kanssa. Nykyisin toko ja agility ovat jääneet melkolailla sivuun ajanpuutteen vuoksi ja näyttelyt ja uudempana harrastuksena rallytoko ovat se pääasiallinen harrastus koirien kanssa. Vapaa-aikaa vietetään myös koirien kera mökillä, sienessä, patikoimassa ja muutoin ulkoillen.
Koirien kasvatus on aina ollut läsnä elämässäni mummini ja vanhempieni (shetlanninlammaskoirat Mistelin sekä Blenmoon, mittelspitzit Krispesan) kasvatustyön kautta, ja aikaisin jo syttyi halu alkaa myös itse kasvattamaan. Mittelspitzit ovat olleet alusta alkaen itselleni se niin sanottu oma rotu luonteensa ja yleisilmeensä kautta, joten rotuvalintaa ei kasvatuksenkaan osalta tarvinnut edes miettiä. Kasvattajan peruskurssin olen käynyt vuonna 2012 ja ensimmäinen pentue meille syntyi vuonna 2013. Siitä alkaen meillä on ollut pienimuotoista kasvatustoimintaa, keskimäärin yksi pentue vuodessa. Kasvatukseen liittyvistä asioista löytyy enemmän tekstiä Kasvatus-sivulta.
Kasvatuksen ja omien koirien näyttelyiden lisäksi olen käynyt myös kehätoimitsijakurssin, joten minut saattaa nähdä myös kehissä pyörimässä ilman koiraa. Rodun yhdistystoimintaan olen ensimmäisen kerran päätynyt mukaan 2013 jalostustoimikunnan merkeissä. Viimeisimpänä yhdistystoimena olivat vuodet 2019-2021 yhdistyksen jalostustoimikunnassa sekä hallituksessa. Tällä hetkellä kuulun Mittelspitz RY:n hallitukseen.